1. Millainen on löytöeläintalonne historia lyhyesti ja miten tiivistäisit toimintanne ytimen sekä arvomaailman?
Popopet ry (Pohjois pohjanmaan kodittomien pieneläinten tuki ja sijaiskotiyhdistys) on aikoinaan perustettu siksi että halusimme pystyä auttamaan enemmän kaikkein huonoimmassa asemassa olevia eläimiä, ja nähtyämme jo silloin kuinka löytöeläintalot pursusivat kissoja täynnä, halusimme perustaa yhdistyksen joka auttaisi näitä kissoja ottamalla heitä kodinomaisiin oloihin ja pois häkeistä, varsinkin kun monet löytökissat tarvitsivat aikaa että oppivat luottamaan ihmiseen ja tottuvat kotikissan elämään ja sitten aikanaan löytävät oman kodin. Koimme tämän auttamisen jo sillon tärkeänä, ja moni löytöeläintalo on ollut kiitollinen yhdistyksellemme kun olemme helpottaneet heidän tilannettaan, monilla löytöeläintaloilla kun tilat loppuvat kesken suuren kissamäärän vuoksi. Myöskin huoli ns.populaatiokissoista, ”ei kenenkään kissoista”, joita voi olla monta kymmentä joissakin paikoissa ennen kuin kukaan pyytää heille apua, ja on aina ollut meille sydämen asia pystyä auttamaan näitä.
2. Kuinka monta eläintä teillä on keskimäärin hoidossa kuukaudessa/vuodessa ja mitä eläinlajeja?
Tällä hetkellä yhdistyksellämme on hoidossa reilu 70 kissaa ja yksi koira. Suurin osa avuntarvitsijoista joille meiltä pyydetään apuja on aina kissoja, jonkun verran myös koiria ja kaneja, joskus lemmikkilintujakin. Vuosittain meille tulee hoitoon kymmeniä eläimiä, ja toki onneksi myös monet löytävät uuden oman kodin kauttamme.
3. Miten eläimet löytävät tiensä luoksenne? Ovatko eläimet löytöeläimiä, omistajien kuovuttamia vai päätyvätkö ne luoksenne viranomaisten kautta?
Nykyäänkin Popopetille tulee eläimiä monista eri lähtökohdista, löytöeläintaloista monista eri paikoista, populaatiotaustaisia kissoja (teemme loukutuksia usein viranomaisten pyynnöstä tai omistajan/läheisen omasta pyynnöstä), kodinvaihtajia ja akuuteissa tilanteissa kun omistaja ei pysty huolehtimaan lemmikistään sairastumisen, taloudellisen tilanteen yms syyn vuoksi.
4. Kuinka suuri osa toiminnastanne perustuu vapaaehtoistyöhön? Teettekö yhteistyötä muiden kuntien tai eläinsuojelujärjestöjen kanssa?
Kaikki toimintamme perustuu vapaaehtoistoimintaan, meillä ei ole palkattuja henkilöitä vaan me kaikki tehdään tätä vapaaehtoistyönä. Teemme paljonkin yhteistyötä sekä oman alueen että muiden kuntien löytöeläintalojen, viranomaisten ja yhdistysten kanssa.
5. Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki löytöeläintalolla? Mikä on merkityksellisintä teille työssänne?
Paljonkin ikimuistoisia asioita ja tapahtumia vuosien varrella nähty ja koettu, suurimmat ilon aiheet meille tulee niistä hetkistä kun on saatu eläimiä kuntoutettua monesti pitkänkin hoidossamme olon aikana, ja autettua heitä uuteen elämään ja sitten suurimmalle osalle löydettyä sen oman kodin, mikä on meille se suurin palkinto työstämme. Myöskin yhdistyksemme tunnetuksi tekeminen ja työmme ja meille tärkeiden asioiden esille tuominen, mm. kissojen arvostuksen nostaminen, on palkitsevaa. Hoidossamme on myös useita ns.kummikissoja, joilla on ollut terveydellisiä suuria haasteita eivätkä ole löytäneet omaa kotia ja tarjoamme heille turvallisen hyvän hoidon sijaiskodissamme niin kauan kuin hyvää elämää riittää. Tällaisia on tällä hetkellä hoidossamme reilu kymmenen, mm. Vasili sydänsairas, Hessu nivelriķkoinen seniori, Ulla spondyloosin haasteiden kanssa elävä, Rölli monisairas mm.kroonista suolistosairautta poteva kissa, ym. meidän omia kissojamme.
6. Miksi ihmisten kannattaisi hankkia löytöeläintalolta lemmikki?
Kun antaa kodin jollekin kodittomalle löytöeläintalon tai yhdistyksen eläimelle, tekee oikeasti merkittävän eläinsuojeluteon ja pelastaa sen eläimen elämän. Joka tapauksessa kannattaa olla tarkka mistä eläimen adoptoi tai ostaa, ettei tule kannattaneeksi mitään epäeettistä toimintaa.
7. Mihin käyttötarkoituksiin lahjoituksemme menisi konkreettisesti?
Suurin menoerä meille on tällä hetkellä valtavat eläinlääkärikulut, joihin voi mennä kuukaudessa useita tuhansia euroja, jos samana kuukautena on usealla eläimellä esim.hammasoperaatioita ja muita isompia toimenpiteitä.