Helmikuun postauksessa siirrytään kuukaudesta huolimatta hieman kesäisempiin tunnelmiin!

Kalenterin toisen kuukauden kuvaukset olivat elokuisena päivänä Maskussa. Kuvasimme yhdessä Villa Heltan hellyyttävien kanojen ja kukkojen kanssa. Villa Heltta on pieni kotikanala, jossa elää muualla ylimääräisiksi ajateltuja kukkoja ja kanoja. Kanalassa asuu kaksi pientä parvea: toiseen kuuluvat kukot Pulu, Hipsu ja Vinha ja toiseen Kapteeni-kukko ja kanat Maisa ja Lotta.
Kaikki Villa Heltan asukkaat ovat sekarotuisia. Veljekset Hipsu ja Pulu tulevat usein pyytämään silityksiä tai hyppäävät syliin. Pulu on toisaalta hybin reaktiivinen ja säikkyy muun muassa aivastuksia. Nuorempi Vinha juttelee jatkuvasti ja valvoo illalla muita pitempään.
Lotta ja Maisa ovat porukan innokkaimmat kuopsuttajat. Kapteeni tarvitsee kroonisen kuivasilmäisyytensä takia kostuttavia silmätippoja monta kertaa päivässä ja rakastaa viinirypäleitä. Kaikkien suosikkipuuhia on kunnon multakylpy.
Otti aikansa, että kummatkin osapuolet tutustuivat toisiinsa, mutta lopulta pääsimme yhdessä kuvausfiilikseen! Kuvaukset onnistuivat erityisen hyvin, jos päätähdille (linnuille) tarjottiin välissä herkkuja!
Iso kiitos @villa_heltta kun saimme tulla teille kuvaamaan ja tutustumaan teidän upeisiin asukkeihin!


