Ajokoiramallit: Lissu, Ares ja Hera
Saavuttiin Myrskylän Salelle, josta koirien omistaja johdatti meidät hänen järjestämälleen kuvauspaikalle. Tovi kun oli mutkaista ja kuoppaista mökkitietä ajettu tien päästä paljastui todella söpö mökkitontti järven rannalla. Tontilta löytyi monipuolisesti kuvauspaikkoja. Kaksi pitkää laituriakin. Päätimme aloittaa kuvaamaan hienosti vedenrajassa olevalta tyylikkään kuluneelta laiturilta. Noh se vajosi veteen altamme ja lankkukin katkesi. Päätimme kokeilla toista laituria. Se pitikin meidät paremmin vetten päällä. Tosin kuvaaja laitettiin kahlaamaan reisiä myöten, että ylettyi meitä kuvaamaan tällä pitkällä laiturilla.
Alusvatteisillaan koirien kanssa rymytessä ei naarmuilta vältytty. Olisihan sitä toivonut, että olisi edes jonkin moinen pito jaloissa kun innokas Ares-poika vetää ympäri tonttia. Loppujen lopuksi taisin näyttää grillissä käräytetyltä kun koirien kynnet, oksat ja ties mitkä eteen sattuvat olivat raapineet ihoa. Kuvaajaakaan ei päässyt helpolla kun sattui istumaan muurhaispesään kuvatessa. Kuuvajahan tosiaan oli alusvaatteisillaan kahlausreissun jäljiltä.
Samaan syssyyn poistettiin Lissulta tikit jalasta.